050 542 5430 lokoko@lokoko.fi

Loimaan Korikonkareiden pitkä pelikausi huipentui viime lauantaina superjunnuturnaukseen sekä pelaajien ja seura-aktiivien palkitsemiseen Liikuntahallilla

Pitkä koriskausi saatiin Loimaalla kirjoihin ja kansiin viime lauantaina, kun LoKoKo:n pelaajat olivat saapuneet Loimaan Liikuntahallille yhteiseen kauden päätös- ja palkitsemistilaisuuteen. Yhteensä loimaalaiset korisjoukkueet pelasivat kauden aikana 442 virallista ottelua eli reilut 12 ottelua viikossa. Lisäksi korista pelattiin eri harrasteryhmissä taapero-, napero- ja kuntokoriksissa sekä koriskoulussa. 50-vuotiaan seuran toiminnan voi syystä sanoa olevan edelleenkin liikuttavan vireää.

Tapahtuma alkoi superjunnuturnauksella, jossa taapero- ja naperokoriksen sekä supermikrojen pelaajat kokeilivat ensiksi taitojaan temppuradan eri rastipaikoilla. Seuraavaksi pelattiin ehkä yksi kauden odotetuimmista otteluista, kun pääasiassa eskarilaisista ja ekaluokkalaisista koostuvat tyttöjen ja poikien supermikrojoukkueet ottivat yhteen lähes loppuunmyydyn katsomon edessä. Koreja ja vauhdikkaita tilanteita nähtiin kentällä lukematon määrä ja pelin päättyessä kummankin joukkueen pelaajat olivatkin tyytyväisiä oman joukkueensa hienoihin suorituksiin.

Supermikroturnauksen jälkeen oli vuorossa kauden aikana ansioituneiden pelaajien ja seura-aktiivien palkitseminen. Kaikkia taapero- ja naperokoriksen pelaajia muistettiin mitalilla. Juniorijoukkueista palkittiin pelaajia seuraavasti:

Supermikrotytöt: Minja Suomela ja Nea Salo
Supermikropojat: Niila Savo ja Eeli Alhanen
Mikrotytöt: Aura Löfstedt ja Jenny-Stina Saarikko
Mikropojat: Samu Kivinen ja Aaro Taatila
Minitytöt: Jannika Saarikko ja Amanda Vuori
Minipojat: Oliver Kandén ja Santeri Koskinen
C-tytöt: Janette Koenkytö ja Elviira Lammela
C-pojat: Joona Mäkilä ja Saku Repo
B-tytöt: Sanni Katila ja Veera Jaanu
B-pojat: Juho Kauti ja Miro Brander
A-pojat: Kevin Aaviste ja Konsta Hannula

Kauden miespelaajana palkittiin Tuukka Kotti ja naispelaajana Hilkka Levomäki.

Kauden junnupelaajan Konkareitten malja osoitettiin Artur Arhangelskille ja kauden ansioituneen juniorivalmentajan pysti Garcia Hopkinsille. Lisäksi Kaija Kojoa muistettiin tekemästään ansiokkaasta työstä LoKoKon hyväksi.