050 542 5430 lokoko@lokoko.fi

B-tytot-Kouvot-turnaus-hopea-2015
 
Loimaan Korikonkareiden B-tytöt voittivat viikonloppuna järjestetyssä Kouvot turnauksessa hopeiset mitalit. Loppu-ottelussa vastustajana oli järjestävän seuran omat B-tytöt.

Finaalipelissä on aina paljon latausta ja sen saattoi huomata molemmista joukkueista, paineet oli kuitenkin Kouvojen tytöillä sillä meidän ei ollut mitään hävittävää. Ottelun alusta asti vastustaja alkoi pitää vauhtia pelissä ja siten väsyttivät meidän kauhuviisikon. Kaksi erää meidät tytöt jaksoivat urhoollisesti pelata. Tauolla oli taulussa lukemat 10-16, kolmen minuutin puoliaika ja taas piti jatkaa pelaamista. Vastustajalla oli kymmenen pelaajaa, joita vaihtamalla oli helppo pitää tuoreita jalkoja kentällä. Tytöt pelasivat urhoollisesti loppuun pitäen hauskaa itkien ja hymyillen, normaalia väsymyksen tuomaa tunnevaihtelua. Lopputulos oli 34-19 Kouvolan Kouvojen voittaessa.

Peli päättyy ja alkaa mitalien jako, satapäinen yleisö taputtaa meidän tytöille kun palkintojen jakaja kuuluttaa kaikille tiedoksi LoKoKo:n B-tyttöjoukkueen pelanneen koko turnauksen viidestään ilman yhtään vaihtopelaajaa ja sijoittuu toiseksi. Tämä mitalienjakotilaisuus oli hieno muisto ja antaa uskoa pelaajille ettei koskaan kannata luovuttaa. Turnauksen ensimmäisen pelin jälkeen meiltä jo tultiin kysymään ”eikö teillä tosiaankaan ole kuin 5 pelaajaa. Valmentaja Seppo Taatila vastaa hymyillen ”eikös se riitä avaukseen”.

Turnaus alkoi perjantaina, ensimmäinen peli Espoon Honkaa vastaan klo 21:00. Tavoite turnaukseen lähtiessä oli voittaa alkulohkossa 1 peli, ettei joutuisi sunnuntaina turnauksen päätöspäivänä pelaaman yhdeksän aikaan aamulla. Peli alkoi parhaalla mahdollisella tavalla ja ensimmäinen erä voitettiin 9-0, kahden erän jälkeen tilanne 21-6 ja lopputulos 43-19. Lauantaina kymmeneltä oli peli Kotkan tyttöjä vastaan KTP taipui lukemin 41-25. Voittaminen alkoi tulla tutuksi, seuraavaksi vastassa turnauksen ennakolta kovin joukkue Orimattilan JyMy. Tämä peli pysyi hallinnassa puoliaikaan johdimme 17-14, mutta loppu oli tuskainen kun voimat oli menneet. Ensimäinen tappio oli tosiasia, JyMy voitti 35-29 hieno suoritus tämäkin.

Alkusarja takana ja sunnuntaina alkoi välieräottelu Oulun NMKY:stä vastaan, Ynnin tytöt nöyryyttivät meidän tytön viime keväänä C-tyttöjen Sm sarjassa. Jotenkin tytöillä oli sellainen tahtotila ottelun alkaessa, ettei haluttu toistaa historiaa. Oulun joukkueessa oli 10 pelaajaa meidän viittä vastaan mikä ei ainakaan helpottanut asiaa. Ensimmäinen erä pelattiin tarkkaan molemmin puolin Ynnin johdolla mentiin toiseen erään lukemissa 8-4, tauolla tilanne oli 19-10. Taka-ajo alkoi kolmannessa erässä, se meille 5-0. Sama taistelu jatkui viimeiseen erään, peliaikaa oli jäljellä 40 s ja tilanne oli tasan 22-22. Molemmat joukkueet todella väsyneitä, meidän ”kauhuviisikko” oli tämän peli päättänyt voittaa. pelataan jo viimeistä 20 sekuntia kun pitkän hyökkäyksen loppuun Iida heittää jäätävän kolmosen metri kaaren takaa ja aivan keskelle ”keksintöä”. Oulu ei enää koria tee ja finaalipaikka varmistuu 25-22.

Hopeiset Urhoollisuusmitalin ovat ansainneet: #4 Pinja Pitkäranta, #7 Milla Brander, #9 Henna Rikula, #13 Janette Koenkytö ja #22 Iida Taatila.

LoKoKo-Honka 43-19, KTP-LoKoKo 25-41, JyMy-LoKoKo 35-29, ONMKY-LoKoKo 22-25 ja LoKoKo-Kouvot 19-34.