050 542 5430 lokoko@lokoko.fi

 

Varsinais-Suomen Urheilugaalassa palkittiin tämänkin vuoden tammikuussa maakunnan menestyneitä joukkueita ja urheilijoita taustahenkilöineen.

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry eli LiiKu on perinteisesti palkinnut vuoden seuratyöntekijä-tittelillä seuratyössä ansioituneita henkilöitä. Tänä vuonna palkittavia oli peräti 32, joista yksi oli LoKoKon Seppo Välitalo.

Seppo ei ehtinyt Logomossa järjestettyyn gaalaan työkiireidensä vuoksi, joten kunnianosoitus luovutettiin hänelle Bisons–Vilpas -Korisliiga-ottelun yhteydessä. Palkinnon jakoivat LoKoKon sihteeri Kaija Kojo (vas.) ja puheenjohtaja Aapo Savo (oik).

Välitalo on ollut Korikonkarien toiminnassa mukana vuosikausia. Oman panoksensa lisäksi hänen vaimonsa Tanja ja heidän neljä tytärtään ovat tai ovat olleet mukana aktiivisesti LoKoKon toiminnassa. Jotain Välitalojen aktiivisuudesta kertoo esimerkki viime viikonlopulta. A-tytöt pelasivat Hirvihovissa Tampereen Pyrintöä vastaan. Kotijoukkueen yhdyshenkilö Tanja oli katraineen panemassa salia pelikuntoon ensimmäisenä. Kaksi tytöistä pelasi, yksi valmensi ja Tanja hoiti käytännön asiat. Seppo oli katsomossa, mutta ei ehtinyt seurata tyttäriensä ottelua loppuun, sillä hänellä oli itsellään tuomarivuoro kaupungissa B-poikien pelissä.

Loimaan Korikonkarit onnittelee Seppoa!