Säynätsalon Rientoa tällä kaudella edustava ex-Korikonkari Eryk Thomas johdattaa huippuvireessä olevan joukkueensa ensi lauantaina Loimaan Liikuntahallille. SäyRin sarjasijoitus on tällä hetkellä vasta yhdestoista, joskin joukkueet sijoilla 8 – 11 ovat tasapisteissä. Tasaisessa keskikastissa säynätsalolaisilla on vielä hyvä mahdollisuus nousta play off –peleihin, sillä SäyRi on sarjan kuumin joukkue tällä hetkellä yhdessä Keravan kanssa. Molemmilla joukkueilla on takanaan kolmen ottelun voittoputki! SäyRin viimeisin päänahka on BC Jyväskylältä. Tappion seurauksena jyväskyläläiset tipahtivat sarjan piikkipaikalta kakkoseksi, forssalaisten palatessa vuorollaan sarjajohtoon. Korikonkarit puolestaan majailee edelleen sarjassa neljäntenä, yhden voiton päässä kolmosena olevasta Lapuasta.
Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen Säynätsalossa päättyi Korikonkareiden selvään 66 – 98 vierasvoittoon. Tuon ottelun jälkeen on kuitenkin SäyRin pukuhuoneeseen ilmestynyt kolme uutta pelaajaa. Tezarray Banks vaihtui loimaalaisille tuttuun Eryk Thomasiin. Samoihin aikoihin forssalaislähtöinen Tatu Viitamäki sekä kokenut Helsingin NMKY:n kasvatti Eetu Nieminen liittyivät myös SäyRin vahvuuteen. Thomas, Viitamäki ja Nieminen ovatkin olleet suuressa roolissa, kun SäyRi on hankalan alkukauden jälkeen löytänyt otteisiinsa aivan uudenlaisen rohkeuden ja rentouden.
SäyRin avainpelaajat:
De Marcus Hall (201 cm) on joukkueensa paras pelaaja käytännössä millä mittarilla (20,7 p/11,5 lev) tahansa mitattuna. Jos hänen pelistään jotain heikkouksia haetaan, niin se lienee olematon halukkuus syöttää palloa muille, ja näin ollen vastustajat ovatkin menestyksekkäästi tuplanneet häntä. Hall operoi korin läheisyydessä ja hyökkää aktiivisesti aina pallon saatuaan. Hall on koko sarjan korintekijätilaston viides, hyvällä 20,7 pisteen keskiarvolla. Huomioitavaa on myös hänen hyökkäyslevypallon ottelukeskiarvonsa (4/peli), jolla hän on koko sarjan seitsemäs.
Eryk Thomas (201 cm) on tehnyt mukavat 18 pisteen ja 8,5 levypallon keskiarvot pelaamissaan kahdeksassa ottelussa. Kauden parhaan ottelunsa Eryk pelasi Lapuaa vastaan, jossa hän latasi taululle 30 pistettä ja kaapi 12 levypalloa! Joten viime kauden paha polvivamma on historiaa ja mies on täydessä kunnossa.
Eetu Nieminen (192 cm) on tuonut kokemusta ja rutiinia ennen kaikkea SäyRin hyökkäyspelaamiseen. Erinomaisena puolimatkojen heittäjänä tunnettu Nieminen, on ollut SäyRin kovin kotimainen korintekijä, 12 pisteen keskiarvolla.
Korikonkarit yrittää palauttaa kotitaikansa
Vaikka aiempina vuosina LoKoKo on puolustanut kotikenttäänsä menestyksekkäästi vihollisten hyökkäyksiltä, niin tällä kaudella joukkue on ollut poikkeuksellisen haavoittuvainen juuri kotiparketillaan. Seitsemästä kotiottelusta on vierailija poistunut voittajana peräti neljä kertaa.
– Olisi todellakin korkea aika pelata välillä myös hyvä kotiottelu, mutta helppoa se ei taaskaan tule olemaan, kun vastassa on jälleen tulikuuma joukkue. SäyRillä on erinomaisia levypallopelaajia (Hall, Thomas ja Viitamäki), joten meidän on joukkueena oltava kovia levypalloissa, alleviivaa päävalmentaja Greg Gibson.
Parantuneen joukkueharjoittelun myötä voidaankin olettaa, että Korikonkareiden otteet paranevat kevään mittaan niin koti- kuin vieraskentälläkin.
– Olen tyytyväinen suuntaukseen, miten pelimme kehittyy. Hyökkäyspäässä olemme pelanneet epäitsekkäämmin ja malttaneet antaa yhden ylimääräisen syötön, jatkaa Gibson.
Kannattaa seurata
Miten Korikonkarit saavat kuriin monipuolisen Eryk Thomasin, joka varmasti entisessä kotisalissaan tuttuja pelikavereita vastaan yltyy parhaimpaansa. Jatkaako Loimaan uusiutunut jenkkitrio (Horton, Stamper & Toney) mainioita otteitaan myös kotikentällään?
Ottelu pelataan lauantaina 29.1. Loimaan Liikuntahallilla klo 17.00 alkaen. Tervetuloa kannustamaan kotijoukkue voittoon!