Keravan Energia Team (KET) on nimensä veroinen joukkue. Joukkue ei ole sarjan taitavin ryhmä, mutta energiatasoltaan aivan sarjan eliittiä. Tämän sai kokea mm. sarjassa vielä voittamaton FoKoPo, joka sai cup-ottelussa kylmää kyytiä keravalaisilta. KET on saalistanut toistaiseksi vasta yhden voiton, keräten vyölleen tiukkoja tappioita sarjan kärkijoukkueita (Ura, Honka ja BC Jyväskylä) vastaan.
KET puolustaa uhrautuvasti ja on ihailtavan aktiivinen joukkue kentän joka osa-alueella. Keravalaisten erittäin aggressiivinen puolustuspelaaminen näkyy myös tilastoissa. Joukkue on kaikista sarjan joukkueista ykkönen sekä pallonriistoissa, heiton torjunnoissa että levypalloissa! He kaapivat peräti 49 levypalloa/ ottelu, kun loimaalaisten käsiin on tähän asti tarttunut 40 ohi heittoa/ ottelu. Keravalaiset pyrkivät järjestelmällisesti pelaamaan palloa korin alle kamerunilaiskaksikolleen Arsene Towalle ja Rudolf Tejha Mualle. Tämä tehokaksikko ottaakin normaalisti noin puolet koko joukkueen kahden pisteen heitoista, joista kymmenkunta tulee joka pelissä pelkästään hyökkäyslevypalloista. Keravan kotimaisella osastolla ei vilise pallotaitureita, mutta he pelaavat hyökkäyspäässä nöyrästi ja epäitsekkäästi joukkueelleen ja puolustuspäässä tekevät peräänantamatonta työtä joukkueensa hyväksi.
Keravan avainpelaajat
Arsene Towa (191 cm) on huikea pomppukone. Hän on viime kauden levypallokuningas, ja ei olisi mikään ihme vaikka tämä korinaluskahinoiden Hobbit uusisi tempun tänäkin vuonna. Towa on joukkueensa kaikki kaikessa. Hänen ottelukohtaiset tilastonsa (18,4 p/ 15 lev/ 3 syöttöä /2,6 riistoa/ 1 torjunta) ovat komeaa luettavaa. Päätään pidempien keskeltä hän napsii irtopallot itselleen sellaisella raivolla, kuin koko maapallon olemassaolo olisi hänen taistelustaan kiinni. Towa ei edes yritä korin tekoa metriä kauempaa korista, mutta jollain käsittämättömällä tavalla, hän kerta toisensa jälkeen kampeaa itsensä omalle heittoetäisyydelleen.
Rudolf Tejha Mua (201 cm) on vasenkätinen korinalusjärkäle. Tejha Mua on pelaaja, joka puolestaan tuntuu ottaneen elämäntehtäväkseen oman korinsa suojelun. Hän pyrkii haastamaan jokaisen heiton, jonka vastustaja hänen tontiltaan lähettää ja näin ollen hänen peräänantamaton pelityylinsä onkin ajanut hänet usein virhevaikeuksiin. Vastapainoksi hän on myös koko sarjan paras (2,6) heittojen torjuja. Pisteitä Tejha Mua on nakutellut 16,2 keskiarvolla ottelua kohden.
Stefan Beatovic (182 cm) on nuori ja urheilullinen takamies, joka on Keravan kotimaisista pelaajista ahkerin korintekijä n. 10 pisteen keskiarvolla. Beatovicin peliä vaivaa kuitenkin usein epätasaisuus. Hyvänä päivänä rämäpäisesti vasemmallaan korille rynnivä Beatovic on äärimmäisen hankala pideltävä, mutta toisinaan otteita leimaa epävarmuus ja päämäärätiedottomuus. Puolustuspäässä hänen aggressiivisuutensa on huippuluokkaa. Tämä johtaa Tejha Muan tapaan useasti virhevaikeuksiin.
Ossi Korhonen (185 cm) on jo veteraani-ikään (36 v.) ehtinyt joukkueensa taistelutahdon ilmentymä. Korhonen on urheilullisuudellaan edelleen huikea esimerkki nuoremmilleen ja tekee kentällä sitä, mitä joukkue sillä hetkellä eniten tarvitsee.
Kotijoukkue
LoKoKo kävi viime sunnuntaina Säynätsalossa ottamassa kolmannen voiton putkeen, joutumatta uhraamaan liiaksi avainpelaajiensa voimia. Perjantaina oli puolestaan vuorossa Suomen Cupin puolivälieräottelu Uudenkaupungin Korihaita vastaan, jossa liigajoukkue Korihait hoiti homman odotetusti kotiin. Lokoko ei onnistunut yllättämään kovasti siipirikkoista kotijoukkuetta ja näin sekä pelaajat että valmennus olivat erittäin pettyneitä ottelun jälkeen.
-Olen todella pettynyt peliimme. Meillä oli mahtava tilaisuus voittaa, mutta tämä peli oli meiltä todella kauheaa räpellystä, surkutteli päävalmentaja Greg Gibson.
Loimaalaiset tekivät kuitenkin seurahistoriaa etenemällä Suomen Cupissa historiallisesti kahdeksan parhaan joukkoon!
Kannattaa seurata
Keravan Energia Team selvitti itsensä toisena divarijoukkueena LoKoKon tavoin Suomen Cupin puolivälierävaiheeseen. KET pelaa oman cup-ottelunsa tänään lauantaina liigajoukkue ToPoa vastaan, joten aivan tuoreena eivät keravalaisetkaan huomiseen otteluun pääse.
Sunnuntai-illan kuumimmat tanssit käydään pomminvarmasti Loimaan Liikuntahallin molempien korien läheisyydessä. Stamper vs Towa taistelussa on vastakkain kaksi niin kovalla intensiteetillä pelaavaa pelaajaa, että toivoa sopii tuomareiden olevan myös pelin hengessä mukana.
Tervetuloa seuraamaan sunnuntaina klo 17.00 alkavaa ottelua!