050 542 5430 lokoko@lokoko.fi

Kolmen ottelun voittoputkensa BC Jyväskylän käsittelyssä viime sunnuntaina katkaissut Keravan Energia Team isännöi tulevana sunnuntaina Loimaan Korikonkareita. KET:n sarjasijoitus on tällä hetkellä kahdeksas. Keravalaisilla on vielä jopa mahdollisuuksia play off –otteluihin, eli kuuden parhaan joukkoon, mutta myös karsijan paikka on vielä heidän pelkonaan. Korikonkarit on viime aikojen hyvien esitysten myötä vahvistanut asemiaan play off –viivan yläpuolella, sarjasijoituksen ollessa tällä hetkellä neljäs. LoKoKo porskuttaa kolmen ottelun voittoputkessa, ja mikä tärkeintä, joukkueen otteet ovat parantuneet peli peliltä.

Korikonkareiden ja KET:n ensimmäinen kohtaaminen Loimaalla päättyi hienoon 92-75 kotivoittoon. Tuossa ottelussa Korikonkarit oli keravalaisia etevämpi kaikilla pelin osa-alueilla, voittaen jopa ottelun levypallot, joissa keravalaiset (45,6 lev./ottelu) ovat sarjan ylivoimaisesti paras joukkue. Keravalaiset ovat saaneet vielä entisestään vahvistusta korinteko- ja levypallopeliinsä, sillä TomPossa divaria ja sittemmin Torpan Pojissa Korisliigaa 13 ottelun verran pelannut Justice Graham on liittynyt joulukuussa Energia Teamin vahvuuteen. Tämä parimetrinen yleispelaaja on koko ykkösdivisioonan tarkin kolmen pisteen heittäjä, hienolla 43,9 % tarkkuudella!

Korikonkaritkin on pärjännyt levypallokahinoissa hyvin, ollen sarjan neljänneksi ahnein joukkue irtopallojen napsimisessa (42,5 lev./ottelu), mutta menetettyään levyrirohmunsa Damion Dantzlerin (13,3/ottelu), on joukkueen levypallopeli luonnollisesti uuden haasteen edessä. Dantzlerin korvanneen Channing Toneyn (15,3 p/5,0 lev./ottelu) vahvuudet ovat muualla kuin levypallopelissä, joten nyt levypallovastuuta on löydyttävä laajemmalta rintamalta.

– Toney tekee joukkueestamme aiempaa nopeamman sekä paremmin puolustavan. Channing on hyökkäyspäässä luova ja epäitsekäs joukkuepelaaja. Olemme mielestäni nyt vielä parempi joukkue, luonnehtii päävalmentaja Greg Gibson uusinta tulokastaan.

Keravan avainpelaajat:

Arsene Towa (191 cm) on huikea pomppukone. Hän on viime kauden levypallokuningas, ja ei olisi mikään ihme vaikka tämä korinaluskahinoiden Hobbit uusisi tempun tänäkin vuonna. Towa on joukkueensa kaikki kaikessa. Hänen ottelukohtaiset tilastonsa (19,1 p/ 13.8 lev/ 2 syöttöä /1,7 riistoa/ 1 torjunta) ovat komeaa luettavaa. Päätään pidempien keskeltä hän napsii irtopallot itselleen sellaisella raivolla, kuin koko maapallon olemassaolo olisi hänen taistelustaan kiinni. Towa ei edes yritä korin tekoa metriä kauempaa korista, mutta jollain käsittämättömällä tavalla, hän kerta toisensa jälkeen kampeaa itsensä omalle heittoetäisyydelleen.

Rudolf Tejha Mua (201 cm) on vasenkätinen korinalusjärkäle. Tejha Mua on pelaaja, joka tuntuu ottaneen elämäntehtäväkseen oman korinsa suojelun. Hän pyrkii haastamaan jokaisen heiton, jonka vastustaja hänen tontiltaan lähettää ja näin ollen hänen peräänantamaton pelityylinsä onkin ajanut hänet usein virhevaikeuksiin. Vastapainoksi hän on myös koko sarjan paras (1,93) heittojen torjuja. Pisteitä Tejha Mua on nakutellut 14,4 ja levypalloja 9,1 keskiarvoilla ottelua kohden.

Justice Graham (198 cm) on Muan tavoin vasenkätinen pelaaja. Graham on monipuolinen pelaaja, joka omaa erinomaisen kaukoheiton, ajaa vahvasti vasurillaan korille ja osaa myös pelata low postissa selkä korille päin. Graham on koko sarjan menetystilaston ykkönen (4,7 menetystä/peli), joten hänen yksikätisyytensä on varmasti ollut muidenkin vastustajien tiedossa.

Korikonkarit seilaa myötätuulessa

Konkariveneen kippari Greg Gibson, on selvästi tiennyt koko ajan mistä tuulee. Syyskaudella kaikilta kärsivällisyyttä peräänkuuluttaneen Gibsonin merikortit ovat koko ajan olleet järjestyksessä. Päävalmentaja on joukkoineen luovinut läpi karikkojen, vaikka välillä Konkaripurtta on keikutellut kovakin aallokko. On ollut pahoja loukkaantumisia sekä rikkonaista joukkueharjoittelua, johtuen muutaman pelaajan velvoitteista Suomen Puolustusvoimia kohtaan. Nyt kuitenkin nämä huolet ovat takana ja joukkue puksuttaa päättäväisenä kohti kevättä.

– Olen tyytyväinen kuluneeseen harjoitusviikkoon ja uskon, että olemme sunnuntaina valmiita Keravan kaatoon. Ottelussa on luvassa mielenkiintoisia taistelupareja, kuten Stamper vs. Towa. Olemme myös valmistautuneet Keravan mahdolliseen paikkapuolustukseen, valottaa Greg Gibson.

Joukkue lähettää kiitokset myös innokkaille faneille, jotka olivat viime vierasottelussa kannustamassa heitä rumpuineen tärkeään vierasvoittoon TomPosta, ja toivottaa heidät jälleen tervetulleiksi Kerava-otteluun.

Kannattaa seurata

Pystyykö Korikonkareiden puolustus jälleen pysäyttämään vastustajan korinteon alle 80 pisteen, kuten se on tehnyt kaikissa kevätkauden otteluissa. Päästettyjen korien keskiarvo viimeisissä viidessä ottelussa on hieno 72,2 pistettä, kun vastaavasti oma hyökkäyspelaaminen on tuonut 78,5 pistettä/ottelu.