050 542 5430 lokoko@lokoko.fi

LoKoKo Bisons – Helsingin NMKY 89-72 (43-37)

Sunnuntaina pelatun tärkeän kärkiottelun jälkeen Bisonsilla oli edessään kahden kotiottelun viikko. Keskiviikkona vastaan asettui viime kauden M1DB:n finaalivastustaja HNMKY.

Namika joutui otteluun pahasti vajaamiehisenä, kun Helsinki Seagullsin rinnakkaislisenssipelaajat Sakari Laakson ja Jesper Granlundin johdolla puuttuivat vierasjoukkueen kokoonpanosta. Bisons-kapteeni Esko Salonen palasi kokoonpanoon, mutta ei ollut vielä täydessä pelikunnossa pienen loukkaantumisen jäljiltä.

Pelin alku ei ollut sunnuntain ottelun kaltainen, ei todellakaan. Bisons tuhri tukun korintekotilanteita, menetti palloa, kun taas Namika pelasi hyvällä energialla. Kun helsinkiläiset heittivät vieläpä alun kolmoset 3/4, joutui Bisons heti takaa-ajajaksi.

Toisella jaksolla Namika karkasi enimmillään kuuden pisteen johtoon. Riku Laine ja Rasmus Marttinen parilla peräkkäisellä kolmosella kirivät johdon kuitenkin välittömästi. Namikan kaukoheittopeli alkoi jaksolla tökkimään ja yleensä kova kolmoslinko Tuure Takala (3p 1/9) oli vaikeuksissa.

Menetykset nousivat ottelussa tärkeään asemaan. Alkupuolikkalla Bisons oli palloa menettävä joukkue, jälkimmäisellä puolikkaalla vuorostaan Namika. Namika oli 30 minuuttia erittäin pallovarma joukkue, jonka harvoista menetyksistä Bisons ei päässyt hyötymään. Alku oli osittain Namikan hyvyyttä, osittain Bisonsin passiiviista ja uneliasta pelaamista.

Biisoneiden pisteykkönen Marcus White ei päässyt kolmella jaksolla kunnon korintekotilanteisiin, mutta heräsi tärkeällä hetkellä. Viisi minuuttia ennen loppua Bisons oli kolmen pisteen johdossa, mutta viimeiset minuutit olivat kotijoukkueelta suvereenia pelaamista lukemin 19-5.

Namikalta puuttui molemmat varsinaiset sentterit, joten levypallot menivät selkeästi kotijoukkueelle 51/26. Bisonsin ottelussa keräämät 14 hyökkäyslevypalloa näkyi varsinkin ottelun lopussa. Ylimääräiset pallonhallinnat kuluttivat Namikan pelaajia läpi ottelun eikä virtaa ottelun kääntämiseen enää löytynyt. Lahdessa tilastoidut 7 korisyöttöä kääntyi tässä pelissä komeaan lukemaan 29. Riku Laine, Ville Karvonen ja Marcus White jakoivat palloa onnistuneesti viidesti, isoa pallollista vastuuta kantanut Rasmus Marttinen komeat kuusi kertaa.

Vaikeaa ottelua osasi odottaa myös Bisons-luotsi Arttu Mannelin:

  • Oli odotettavissa todella vaikea ottelu kärkikamppailun jälkeen. Olimme fyysisesti valmiina pelaamaan, mutta henkisesti vain muutama pelaaja tuntui olevan läsnä. Teimme hurjasti virheitä varsinkin puolustuksessa, Namika ei joutunut epämukavuusalueelleen kun korkeintaan ottelun lopussa. Olen todella tyytyväinen voitosta, iloitsi Mannelin.

Riku Laine 17/8/5 syöttöä palkittiin kotijoukkueen parhaana pelaajana. Vieraiden tehomies oli 18 pistettä viimeistellyt Sakari Salminen.

Kuvat Eveliina Toivola