050 542 5430 lokoko@lokoko.fi
MuKi – LoKoKo Bisons 77-89 (52-35)

Sunnuntain myöhäisottelussa Bisons matkusti Helsinkiin Munkkiniemen Kisapoikien vieraaksi. Lähtökohdat otteluun olivat vaikeat, sillä Juho-Matti Henttonen kärsi yhden ottelun pelikieltoaan, Matt Gibson oli sivussa loukkaantumisen vuoksi sekä Hannes Koskinen sairasvuoteella.

Kokoonpanomuutokset eivät voineet olla näkymättä Bisonsin pelissä. Bisons sortui kauden avausottelun tapaan lukuisiin pallonmenetyksiin, joista MuKi iski vastaan. Kaikkiaan Bisons menetti pallon avausjaksolla peräti 10 kertaa.

Toisella jaksolla Bisons sai pidettyä paremmin huolta pallosta, mutta vastaavasti MuKi osoitti hurjaa heittopeliään kolmosviivan takaa. Markus Rautasalo painoi kahdelle jaksolla neljä kolmosta sisään ja MuKi lisäsi vähitellen etumatkaa. Bisonsin Joshua Wilchcombe hallitsi ilmatilaa, keräten avauspuoliajalla kelpo tilastot 13/16. MuKin kova heittopeli näkyi Bisonsin peli-ilmeessä, sillä pienen tuskastumisen vuoksi helppojen virheiden määrä kasvoi. Tauolla MuKin johto oli peräti 52-35.

Mikäli vastustaja tekee puoliaikaan mennessä yli 50 pistettä vierasottelussa, on voiton nappaaminen varsin vaikeaa. Bisons kuitenkin teki totaalisen ryhdistäytymisen ja aloitti hurjan kirinsä. MuKin hyökkäys hyytyi Bisonsin koventuneessa puolustuksessa. Lisäksi MuKin ottelun alun kova heittovire karkasi heittojen painuessa jopa helana ohitse. Bisons vei jakson murskaavasti 29-7 ja nousi ottelussa johtoon.

Jaksovoitot menivät tasan 2-2, mutta loistavan toisen puoliajan ansiosta Bisons lasketteli lopussa voittoon. Kolmen avainpelaajan puuttuminen näkyi ottelun alussa, mutta penkkipelaajat täyttivät oman roolinsa loistavasti. Joshua Wilchcombe oli todellinen mörkö MuKin sisäpelaajille. Joshin hurjat tilastot olivat ottelun lopussa 31 pistettä, 30 levypalloa, 4 syöttöä ja 4 blokkia. Rasmus Marttisen 19 pistettä ja Ville Karvosen 15/11 tilastot olivat elintärkeitä. Markus Lammelan hyvät otteet jatkuivat 12 pisteellä. Samuel Valtonen pelasi kauden avausottelunsa ja antoi tärkeitä huiliminuutteja. MuKin tehomiehiä olivat kokenut Cedric Latimer 19/4 sekä Markus Rautasalo 16 pistettä.