050 542 5430 lokoko@lokoko.fi
LoKoKo Bisons palasi voittokantaan Miesten 1. divisioona A:ssa, kun se haki tärkeän vierasvoiton menneenä lauantaina Helsingistä. Munkkiniemen Yhteiskoululla pelatussa ottelussa isäntäjoukkue ToPo kaatui lopulta lukemin 77-97.

Bisons lähti otteluun kahdeksalla miehellä, kun sivussa olivat kapteeni Matt Gibson, sekä Puolustusvoimien palveluksiin siirtyneet Saku Repo ja Elmeri Aulasuo. Bisons kuitenkin sai uuden vahvistuksen, Freddie McSwain jr:n peliluvat kuntoon ajoissa, ja mies pääsi tekemään debyyttinsä Biisonilaumassa. McSwain oli ehtinyt harjoitella joukkueen mukana vain kaksi kertaa ennen lauantain kamppailua, ja siihen nähden varsinkin miehen puolustuspään tekeminen oli erinomaisella tasolla. Hyökkäyksessä oli vielä hakemista, mutta päävalmentaja Darko Mihajlovic oli silti miehen työskentelyyn erittäin tyytyväinen.

Ottelun ensimmäisen jakson hahmo oli ehdottomasti ToPo:n kokenut Eero Sahlberg, joka säkitti 12 pistettä heti pelin alkuun pitäen isäntäjoukkueen pelissä mukana. Bisonsin peliä pyörittäneet Aleksis Spyridonidis (25p/9s), Vesa Heinonen (16p/5l/5s) ja Rasmus Marttinen (18p) saivat kaikki onnistumisia vyölle heti ottelun alussa, mikä näkyi väkevänä pelaamisena molemmissa päissä kenttää läpi ottelun.

Toisella jaksolla Bisons onnistui aggressiivisessa puolustuksessaan ja pääsi levypallojen jälkeen juoksemaan nopeita hyökkäyksiä. Jalen Canty oli kolmen sekunnin alueella molemmissa päissä kenttää täysin suvereeni, ja tilastoi itselleen komeat 28 pistettä, 17 levypalloa ja 3 torjuntaa. Canty heitti pelitilanneheitot 76%, joka on erittäin kova lukema. Mihajlovic kehui Cantyn esitystä ottelun jälkeen: ”Olemme jo hieman liikaa tottuneet siihen, että Jalen onnistuu aina, emmekä edes ymmärtäneet, että hän teki jälleen noinkin kovat tilastot. Hän on puolustuksemme ankkuri, joka mahdollistaa takapelaajien aggressiivisen pelaamisen, sillä takapelaajamme tietävät, että Jalen pitää heidän puolensa sisäpelissä. Sen lisäksi hän tekee pisteensä olematta itsekäs.”

”Kaiken kaikkiaan olen erittäin ylpeä siitä, miten joukkue tuli tähän otteluun. Vaikka Matt (Gibson) on sivussa, emmekä ole saaneet 5-5-harjoituksia kolmeen viikkoon, ovat pelaajat jaksaneet harjoitella hyvin eikä kukaan ole painanut päätä alas vaikeasta tilanteesta huolimatta. Ottelun edetessä 5-5-pelaamisemme parani koko ajan, löysimme vapaita heittäjiä, sekä saimme kolmen sekunnin alueelta onnistumisia. Loppujen lopuksi meidän oman pelitapamme toteuttaminen viimeisellä jaksolla oli avain voittoon”, Mihajlovic sanaili ottelun jälkeen.

Bisonsin seuraava ottelu pelataan Loimaan Liikuntahallilla lauantaina 23.tammikuuta kello 17 alkaen. Ottelu tullaan valitettavasti pelaamaan tyhjille katsomoille.