050 542 5430 lokoko@lokoko.fi

LoKoKo Bisons – Kristika Turku 73-70 (36-34)

Sunnuntaina pelatussa sarjan kärkipään kamppailussa iskivät yhteen sarjakolmonen Bisons ja sarjassa aiemmin vain yhden tappion kokenut sarjakakkonen Turun Kristika. Odotettavissa oli todellinen herkkupala, ja tähän mennessä kovin taistelu sarjapisteistä Loimaan Liikuntahallissa.

Alussa Kristika oli juuri niin fyysinen kuin odottaa sopi. Bisonsin teemana oli vastata Kristikan erinomaiseen levypallopeliin ja varsinkin Mikael Aallon hidastamiseen. Aalto oli heti alussa valmiina peliin, ollen vahva Kristikan sisäpelissä. Alex Foster sai kaksi virhettä ottelun alkuun ja Bisons joutui turvautumaan vaihtoihin. Kristika oli alussa hivenen tarkempi ja otti aikaisen johtoaseman nimiinsä.

Toisen jakson alussa Tomi Lommi vei Kristikan viiden pisteen johtoon 18-23. Bisonsin peliä haittasi tuolloin myös Petteri Ruutiaisen hankkima kolmas virhe. Ville Karvonen toi pelin tasoihin ja pieni kiri pakotti Kristikan aikalisälle. Peli oli todella fyysistä ja kumpikin joukkue joutui tekemään ison työn yhdenkin korin eteen. Kun kaukoheittopeli ei kummallakaan joukkueella lähtenyt käyntiin, ratkaistiin paremmuutta lähempää koria. Marcus Whiten kolmonen vei Bisonsin johdossa tauolle lukemin 36-34.

Kolmannen neljänneksen alkuun Bisons karkasi ottelussa suurimpaan johtoon (5p), kun Juho-Matti Henttonen osui kolmosellaan. Kristika kuitenkin ryhdistäytyi nopeasti ja seuraavat minuutit mentiinkin korkeintaan pisteen kotijohdossa.

Kristika nousi neljännellä jaksolla johtoon, kun se repäisi vahvan pari minuuttisen ansiosta 2-10 runin. Bisons sai onnistumisia hyökkäyspäässä, kun ensin Ville Karvonen kavensi kolmosellaan ja Marcus White layupilla ja vapaaheitolla. Loppu oli melkoista taistelua ja voittajaa saatiin etsiä aina viime sekunneille saakka. Marcus White nousi jälleen ottelun ratkaisijaksi lopun kylmänviileillä ratkaisuillaan. Kristikan Vesa-Pekka Laineelle pelattiin viimeinen heittopaikka, mutta pallo ei tällä kertaa löytänyt tietään koriin. Lopputuloksen White viimeisteli vapaaheittoviivalta.

Bisonsin päävalmentaja Arttu Mannelin oli todella tyytyväinen joukkueensa otteisiin:

  • Kristika on sarjan paras levypallojoukkue ja paras kolmen pisteen heittojoukkue. Tavoitteemme oli ottaa juuri nuo seikat game planissa huomioon ja onnistuimmekin siinä hyvin. Levypallot veimmekin muutamasta heikosta hetkestä huolimatta. Kolkkipuolustus onnistui myös erinomaisesti, sillä saimme Kristikan kovat heittäjät jäämään heikoille prosenteille, summasi Mannelin.

Kristikan päävalmentaja Juha Ruohonen kehui ottelua kovaksi väännöksi, jossa kaksi kovaa joukkuetta iskivät yhteen:

  • Itseä harmittaa lähinnä ottelun lopun tuomarointi. Jos näin tiukassa ottelussa Bisons jää viimeisellä kympillä kokonaan ilman virheitä, niin pitää heitä onnitella kovasta suorituksesta, harmitteli Ruohonen.

Ottelun parhaina pelaajina palkittiin Bisonsin Marcus White 23/6 ja Kristikan Mikael Aalto 18/14.

Bisons vetäytyi nyt joulutauolle ja seuraava ottelu nähdäänkin vasta 6. tammikuuta, kun Loimaalle saapuu JBA Jyväskylästä.

Kuvat Eveliina Toivola