050 542 5430 lokoko@lokoko.fi

Koripallon Miesten 1. divisioona A:n runkosarja saatiin pakettiin LoKoKo Bisonsin osalta kuluneena viikonloppuna, kun joukkue pelasi kaksi ottelua. Perjantaina Bisons piti kiinni voittamattomasta kotikentästään JBA:ta vastaan, mutta sunnuntain vierasottelussa Pyrintö oli lopulta vahvempi.

Perjantain ottelu kuvasti hyvin pitkälti Bisonsin edellisiä pelejä. Alku oli hyökkäyksellisesti nihkeää, mutta puolustus toimi kiitettävästi, eikä jyväskyläläis-vieraat saaneet eroa kurottua missään vaiheessa liian suureksi. Kauden edetessä otteitaan jatkuvasti parantanut Freddie McSwain jr. pelasi vahvan ottelun, ollessaan tehokas heitoissaan ja kootakseen 14 pistettä, 4 levypalloa ja 4 riistoa tilastorivikseen.

Bisonsin pistekärki perjantain ottelussa oli kuitenkin erinomaisen ottelun pelannut Aleksis Spyridonidis, joka takoi 20 pistettä ja jakoi 7 koriin johtanutta syöttöä. Tuttuun tapaan myös Jalen Canty (14p/15l), sekä Vesa Heinonen (9p/5s/3r) olivat vahvoja. Loppulukemat perjantaina 74-69.

Viikonlopun toinen ottelu pelattiin sunnuntaina Pyynikin Palloiluhallilla Pyrinnön akatemiajoukkuetta vastaan. Pyrinnön erikoinen paikkapuolustus saatiin aika-ajoin murrettua helpohkon oloisesti, mutta toisella puolikkaalla heittopelin takkuillessa ei Bisons enää pystynyt pitämään isäntiä takanaan. Ottelu päättyi lopulta lukemin 85-72.

Bisons aloitti ottelun vahvasti, ja kävisikin ensimmäisellä puolikkaalla parhaimmillaan 11 pisteen karkumatkalla. Rasmus Marttinen (12p/3s/3r) pelasi hyvän ottelun, saaden tulitukea etenkin Aleksis Spyridonidikselta (13p/4s) sekä Jalen Cantylta (14p/10l).

Bisons sortui toisella puoliskolla etenkin liian moneen menetykseen, josta Pyrintö pääsi juoksemaan nopeita hyökkäyksiä, ja helppoja koreja. Bisons-luotsi Darko Mihajlovic oli osittain kuitenkin tyytyväinenkin viikonlopun antiin, vaikka sunnuntaina tappio tulikin.

”Meillä jäi viikonlopusta vielä paljon opittavaa. Pelasimme mielestäni osittain todella hyvin, mutta meille tuli muutama synkkä hetki viikonlopun aikana, jotka maksoivat meille liikaa. Olen iloinen, että runkosarja on nyt ohi, ja pääsemme keskittymään playoffeihin. Tavoitteemme on koko ajan ollut mestaruus, ja runkosarjan voitolla ansaittu kotietu läpi pudotuspelien on yksi askel kohti mestaruutta. Nyt ei kuitenkaan enää ole runkosarjalla merkitystä, vaan kaikki pitää ansaita”, kommentoi hyväntuulinen Mihajlovic.

Bisons avaa pudotuspelinsä torstaina Loimaan Liikuntahallilla. Puolivälierissä tulee vastaan aina pudotuspeleissä iskukykyinen Helsingin NMKY. Bisonsin pudotuspeli-ennakkoa luvassa enemmän torstain lehdessä.

Kuvat Eveliina Toivola