050 542 5430 lokoko@lokoko.fi

LoKoKoArskan White-joukkue kohtasi I-divisioonan kotiottelussa Forssan Feeniks Basketin lauantaina 17. helmikuuta. Lorska joutui lähtemään otteluun selvästi vajaamiehisenä, kun peräti kolme pelaajaa oli sairaana. Vaikka Lorskan otteissa oli alkuun pientä hermostuneisuutta, oli kuitenkin melko nopeasti selvää, kumpi ottelun tulee voittamaan. Feeniks jaksoi jotenkin pyristellä kaksi ensimmäistä erää pelissä mukana ja erätauolle mentiin Lorskan 36 – 13 johdossa.

Kolmannessa erässä Feeniksin selkäranka katkesi lopullisesti ja Lorska lähti omille teilleen. Lorska katkoi lähes kaikki Feeniksin syöttöyritykset ja juoksi nopeita vastahyökkäyksiä. Pallo liikkui iloisesti hyökkäyspäässä ja puolustuspäässä jokainen jaksoi tehdä hyvää henkilökohtaista työtä. Feeniks teki puoliajan jälkeen vain seitsemän pistettä, kun vastaavasti Lorska vain lisäsi tehoja. Ottelu päättyi lopulta selviin 100 – 20 numeroihin.

Kaapo Nikander ja Jussa Savo mellastivat tuttuun tapaan tehden yhteensä huimat 57 pistettä. Loppuviisikko jakoi tasaisesti loput pisteet. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli se, ettei Lorska saanut yhtään kolmen pisteen heittoa sisään. Tosin ei tarvetta moneen yritykseen ollutkaan, koska korin allekin päästiin suhteellisen helpolla.