050 542 5430 lokoko@lokoko.fi

Taistelu M1DA:n runkosarjan voitosta jatkuu sunnuntaina Loimaalla. Todennäköisesti runkosarjan tulee voittamaan Lahti Basketball, joka on pelannut vakuuttavaa kautta. Ainoa tappio on tullut tammikuun aikana Oulussa pelatussa ottelussa. Bisons jakaa sarjan kakkospaikan yhdessä Turun Kristikan kanssa. Lahden runkosarjan voittoa puoltaa heidän helppo loppuohjelma, jossa he kohtaavat vielä mm. sarjan kolme heikointa joukkuetta. Bisons sen sijaan kohtaa Märskyä lukuunottamatta kaikki sarjan kärkijoukkueet sekä pelaa vaikean vierasottelun Oulussa.

Bisons tarvitsee siis voiton sunnuntaina ja apua muilta joukkueilta Lahden tavoittamiseksi. Joukkueet ovat kohdanneet jo kaksi kertaa kauden mittaan, kun marraskuussa Lahti voitti kotonaan 85-70. Tuolloin Bisons käytännössä hävisi todella heikon kaukoheittopelin vuoksi (3p 2/22=9%). Joukkueet kohtasivat myös tammikuussa Suomen Cupissa. Tuolloin Loimaalla pelatussa ottelussa Lahti oli niukasti parempi 76-80.

Penkin takaa löytyvät hyvät ystävykset Bisonsin Arttu Mannelin ja Lahden Petri Welling. Lahtelaistaustaiset Esko Salonen, Ville Karvonen ja Juho-Matti Henttonen ovat olleet kauden mittaan Bisonsin kantavia voimia. Joukkueet tuntevat siis hyvin toisensa: päivän kunto ja voitonnälkä korostuu tässä ottelussa.

Bisons lähtee katkaisemaan kahden ottelun tappioputkea ja mikäpä parempi tilaisuus kuin tehdä se kärkikamppailussa. Lahti on ollut vakuuttava, mutta heiltäkin löytyy heikkouksia. Levypallopeli on yksi merkittävä tekijä, joka tulee ratkaisemaan myös sunnuntain pelissä. Bisons on kerännyt sarjassa toiseksi eniten levypalloja, Lahti löytyy puolestaan sijalta kahdeksan. Muissa tilastoissa joukkueet ovat olleet tasavahvoja niin tehdyissä pisteissä kuin korisyötöissä. Bisonsin kolmosprosentti on ollut monissa otteluissa murheellisen heikko ja tähän tietysti haetaan edelleen kohennusta.

Bisons on ollut M1DA:n runkosarjassa edelleen voittamaton kotonaan. Haaste on jälleen kova, mutta kannustavan kotiyleisön edessä voitto on täysin mahdollinen. Lahden värikäs faniryhmä saapunee myös paikalle, joten meteliä mökkiin kaivataan.