050 542 5430 lokoko@lokoko.fi
Pyrintö Akatemia A – LoKoKo Bisons 81-69 (49-25)

Edellisen Korikouvot ottelun jälkeisen selkäsaunan jälkeen Bisonsilta odotettiin paluuta omalle tasolleen torstai-illan mittelössä Pyrintö Akatemiaa vastaan. Bisons-luotsi Arttu Mannelin loi uskoa viime ottelun jälkeen todistamalla Bisonsin olevan edelleen sarjan paras joukkue.

Nyt torstain avauspuoliaika esitti kaikkea muuta. Ennakkoon yhdeksi sarjan heikoimmista joukkueista veikattu Pyrintö käväisi ottelussa jo 32 pisteen johtoasemassa. Pyrintö sumputti keskialueen, jonne Bisonsin takamiehet pysähtyivät tilanne toisensa perään. Joshua Wilchcombe tuplattiin oikea-aikaisesti, pallo jäi käsiin ja hyökkäys pysähtyi. Pyrintö pelasi solidisti hyökkäyspäässä ja heitti myös tarkasti.

Damon Williamsin ja Sami Toiviaisen luotsaama Akatemia esiintyi mallikkaasti ja suorastaan murskasi kentällä aneemisesti esiintyneen Biisoni-lauman. Tilastojen mukaan Bisons pelasi 1vs1 korista, josta kertoo 1 vaivainen korisyöttö ensimmäisellä puoliajalla. Todellisuudessa tilastoissa näkyy myös umpisurkea kaukoheittopeli 0/13. Vaikka Pyrintö ei kuulukaan sarjan kookkaimpiin joukkueisiin, onnistui heidän puolustuspeli upeasti, tuloksena Bisonsille vain 3 pistettä paintista.

Toisen puoliajan alku lupaili hyvää, kun Bisons palasi kentälle energisesti. Pienet muutokset miehitykseen ja tuloksena 0-6 rani. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen ja Pyrintö palasi jälleen illan tasolleen. Bisons tuskaili heittopelinsä kanssa ja myös tuomarilinja vei keskittymisen olennaisesta. Vaikka Bisons pelasi toisen puoliajan selvästi ensimmäistä paremmin, oli Pyrinnön johto tällä kertaa liikaa.

Bisonsin tehokkain oli Rasmus Marttinen 19p, joka oli harvoja onnistujia kolmosviivan takaa. Pyrinnön tehomies oli Matti Meldo 19/9 tilastoillaan. Bisons hävisi yllättäen levypallot 45-41 ja oli ongelmissa varsinkin Pyrinnön hyökkäyslevypallojen kanssa. Bisons tavoistaan poiketen, otti paljon kolmosia 5/31.

Marraskuu on mahdollista aloittaa voitolla, kun 3.11 Loimaalla vierailee sarjanousija Raiders Basket.