050 542 5430 lokoko@lokoko.fi

LoKoKo Bisons – Äänekosken Huima 89-64 (45-41)

Neljättä peräkkäistä voittoa jahdannut Bisons kohtasi sunnuntaina Äänekosken Huiman. Huiman peli on ailahdellut kauden alussa, mutta alla heillä oli selkeä kotivoitto paikallisvastus Jyväskylän Weikoista. Bisons puolestaan kaatoi vierasottelussa Raholan Pyrkivän.

Huiman valmennuksesta vastaa Juha (Tapion poika) Sten, joka pelaajauran jälkeen on luotsannut Lappeenrannan NMKY:ta sekä viime kaudesta lähtien Äänekosken Huimaa. Huiman tavoitteena on Bisonsin tavoin palata lähivuosina takaisin ylemmälle sarjatasolle, mahdollisesti aina Korisliigaan saakka. Laadukkaan kokoonpanon pelaajista esiin voi nostaa kokeneet entiset Korisliiga-pelaajat Pena Rannan sekä tarkan kaukoheittäjän Sami Mäntymaan. Liukasliikkeinen takamies Henry Boyd siirtyi Huimaan JBA:sta, ykkössentterin paikan täyttää Kokkolan NMKY:sta siirtynyt nuori ja lupaava Joni Pohjonen.

Pena Ranta oli syystä tai toisesta sivussa Huiman kokoonpanosta, Bisonsilta puuttui varusmiespalveluksen vuoksi viime aikojen pistetykki Tommi Rasi, lievää loukkaantumista poteva Sebastian Booker sekä pitkäaikaispotilaat Markus Lammela sekä Elmeri Aulasuo.

Bisons aloitti pelin erinomaisesti. Rasmus Marttinen upotti kolmosen ja hetkeä myöhemmin Jani Kivinen vapautti suoraan sivurajasta Josh Caldwellin donkkiin ja pakotti Huiman aikalisälle. Huiman puolustus oli alusta saakka helisemässä Bisonsin nopeiden hyökkäysten kanssa. Aikalisän jälkeen Roni Hyvärinen aloitti vieraiden kirin ja Sami Mäntymaa tippasi pelin tasoihin. Bisons kuitenkin palasi kuskin paikalle Josh Caldwellin nopeilla ajoilla korille. Caldwell oli ensimmäisen jakson todellisessa liekeissä, keräten peräti 12 pistettä.

  • Juoksimme kenttää aluksi mainiosti ja vastutustajalla oli suuria ongelmia ryhmittäytyä puolustukseen, kertasi päävalmentaja Arttu Mannelin avausjaksoa.

Toinen jakso oli Bisonsille jälleen vaikea. Tavallista heikommin kaukaa heittänyt Bisons ei löydä heittoaan toisella jaksolla. Huiman paras pistemies Joni Pohjonen saa toisen jakson alkuun jo kolmannen virheensä, mikä pakottaa Stenin vaihtamaan sisäpelaajaa pelin varhaisessa vaiheessa. Bisons ei onnistu hyödyntämään vastustajan avainpelaajan puuttumista, vaan sortuu muutamiin helppoihin menetyksiin. Energiataso putoaa selvästi pelin alusta ja Huima saa Sami Mäntymaan muutamalla onnistumisella kirittyä Bisonsin tuntumaan. Jani Tuoriniemi päättää toisen jakson kahdella peräkkäisella kolmosellaan. Pitkälle tauolle mentiin niukassa kotijohdossa 45-41.

Tauolta tuli sisuuntunut kotijoukkue. Jakson alkuun Bisons iski 15-0 runin ja ratkaisi pelin muutamassa minuutissa. Erityisesti Petteri Ruutiainen hyödynsi pienempiä puolustajiaan ja väänsi palloa pussiin maalatulta alueelta. Huiman peli sekosi täysin ja vain muutamaa onnistumista lukuunottamatta se pelasi todella heikon kolmannen jakson. Juho-Matti Henttosen kolmonen siirsi kotijoukkueen viimeiselle tauolle lukemista 70-50.

Kun eroa oli 20 pistettä, ei ottelun voittajasta ollut epäselvyyttä. Huima heittää pari kolmosta jakson alkuun, mutta pelasi seuraavat 5 minuuttia ilman koria. Bisons pyörittää tuona aikana vaihtorulettia ja nuoretkin pelaajat pääsevät hakemaan ensi minuutteja miesten sarjassa. Joona Mäkilä sekä Johannes Tynkkynen avasivat pistetilinsä Bisonsin paidassa. Kapteeni Jani Kivinen johti peliä mallikkaasti Esko Salosen kanssa ja tarjoili ottelussa peräti 10 koriinjohtanutta syöttöä! Bisons osasi lopulta hyödyntää kokoylivoimansa korin läheisyydessä ja voittikin pelin levypallot sekä hakeutui huomattavasti enemmän vapaaheittoviivalle.

  • Toinen peli nyt kapealla rosterilla ja muutaman avainpelaajan puuttuminen ei näkynyt tänään. Esko (Salonen) oli varsinkin todella hyvä tänään. Toinen jakso oli vaisu, mutta jaksot joissa onnistuimme näyttivät todella hyviltä, summasi Mannelin pelin kulkua.

Ottelun parhaina pelaajina palkittiin Bisonsin Joshua Caldwell (25 pistettä/10 levypalloa) sekä Huiman Roni Hyvärinen (13 pistettä/ 5 levypalloa)

Bisons viettääkin tavallista pidemmän ottelutauon, sillä seuraava ottelu on vasta 1.12 Hyvinkään Pontevan vieraana.