050 542 5430 lokoko@lokoko.fi
Tänään Loimaan Korikonkareiden keskuuteen saapui suru-uutinen. Seuran perustaja- ja kunniajäsen sekä myös ensimmäinen puheenjohtaja Nikolai ”Niki” Krjukoff on nukkunut ikiuneen.

Niki oli keskeisessä roolissa, kun Loimaalle perustettiin koripallon erikoisseura vuonna 1964. Pienestä idusta kasvoi iso yhteisö, jonka toiminnassa hän ehti olla mukana vuosikymmeniä tullen tutuksi tinkimättömänä valmentajana ja uutterana monitoimimiehenä. Nikin rakkaus lajiin ja Loimaan Korikonkareihin säilyi läpi elämän aina loppuun saakka, sillä hän seurasi aktiivisesti seuran toimintaa aina viime päiviin saakka.

Loimaalainen koripalloyhteisö kunnioittaa Nikin muistoa hiljaisella hetkellä Biisonien tulevan kauden ensimmäisessä runkosarjan kotiottelussa Torpan Poikia vastaan.