050 542 5430 lokoko@lokoko.fi

LoKoKo tekee tänä kesänä yhteistyötä juoksuvalmennusguru Eveliina Kolin kanssa. Ensimmäinen LoKoKolaisille järjestettävä juoksukoulukerta on 30.6. ja toinen 21.7.

LoKoKon kahdella juoksukoulukerralla keskitytään ennenkaikkea oikeanlaisen juoksutekniikan omaksumiseen. Juoksukoulu on tarkoitettu ensisijaisesti C- ja B-ikäisille, mutta halukkaat minit ja A:t ovat myös tervetulleita mukaan.

-Koska harjoittelemme tekniikkaa, olisi hyvä että myös joukkueiden omat valmentajat olisivat mukana. Siten he pystyvät kauden aikana tarvittaessa puuttumaan ongelmiin ja korjaamaan niitä, Koli toteaa.

LoKoKon junnutoiminnanjohtaja Jesse Kojo on tyytyväinen, että juniorit pääsevät osallisiksi tunnetusti laadukkaasta juoksuvalmennuksesta.

-Meille tuli tiedusteluja, olisiko tällainen mahdollista järjestää. Lisäksi tiedän, että jotkut joukkueemme ovat jo oma-aloitteisesti hyödyntäneet Even palveluja. Vaikka koripallossa kentän juokseminen onkin isossa roolissa ja suunnanmuutoksia tulee todella paljon, juoksutekniikan harjoitteluun keskitytään usein aivan liian vähän. Monesti koripalloilijat näyttävät kuin olisivat harjoitelleet juoksemista Forrest Gumpia katsomalla. Oikeanlaisella tekniikalla pystytään ennaltaehkäisemään koriksessa tuttuja ”alaraajavammoja” tehokkaasti, Kojo toteaa.

-Olemme onnekkaassa asemassa, että omasta kaupungistamme löytyy tämänkaltaista osaamista, ja että saimme nämä kaksi kertaa mahdutettua Even tiiviiseen kalenteriin, Kojo lisää.

 

Juoksukoulu torstaina 30.6. ja 21.7.2016 klo 17.30 – 19.00. Kokoontuminen Puistokadun juhlasalin edustalla. Mukaan juomapullo, juoksuun sopivat vaatteet ja kengät. Juoksukoulut ovat lokokolaisille maksuttomia.