050 542 5430 lokoko@lokoko.fi
LoKoKo Bisons – Korikouvot 70-100 (32-57)

Kahden tappiottoman joukkueen kohtaaminen ei tarjonnut odotettua jännitysnäytelmää sunnuntaina Loimaalla. Heti alkuminuuteilta lähtien Korikouvot vei ottelua ja Bisons oli ottavana osapuolena. Viime kaudella Turun Kristikaa edustanut Tomi Lommi oli jäätävässä vireessä ja heitti avausjaksolla peräti 17 pistettä. Korikouvot liikuttivat palloa aktiivisesti ja heittopaikat käytettiin kylmästi hyväkseen. Bisons pelasi palloa lähemmäs koria, joista onnistui kohtuullisesti. Piste-ero kasvoi vieraiden kolmosrallin vuoksi. Bisonsin aikalisän pyytäminen jäi myöhäiseksi ja ero ehti venähtää turhankin suureksi.

Toisella jaksolla vieraiden hyvä ote jatkui entisellään. Joshua Wilchcombe oli suurissa vaikeuksissa oman puolustuspelinsä kanssa, jonka vuoksi miehiä unohtui vapaasti Bisons-korille. Korikouvojen laiturit Henri Permanto ja Vili Nyman pelasivat Korisliigan tempolla ja käyttivät pienemmät match-upit hyväkseen. Korikouvot pelasivat varsin isolla viisikolla, jolla se sai etua monessa tilanteessa. Viimeisenä lukkona toimi mainion ottelun pelannut James Suber. Bisons ei saanut luotua painetta ja Korikouvot ei palloa turhaan menettänyt.

Toisella puoliajalla nähtiin viime viikon tapaan parempaa otetta Bisons-joukkueelta. Varsinkin Markus Lammela oli kolmannen jakson pelaaja vahvoilla suorituksillaan nostaen riemua myös kotiyleisössä. Vaikka Bisons niukasti korjasi kolmannen jakson, oli peli kaiken aikaa Korikouvojen kontrollissa. Viimeinen neljännes olikin enemmän pallottelua, jossa pääosissa olivat nuoret vaihtopelaajat.

Bisonsin päävalmentaja Arttu Mannelin loi uskoa loimaalaisiin vaikean ottelun jälkeenkin:

  • Korikouvot pelasi hyvin ja tämä oli meiltä väsynyt esitys. Eikä näin väsyneellä pelillä voidakaan puolustaa näin organisoitua ja hyvää joukkuetta vastaan, harmitteli Mannelin.

Väsyneestä esiintymisestä löytynee montakin syytä. Edelleen avainpelaajia kuten Matt Gibson on sivussa sekä useampi muu pelimies on kärsinyt pienistä vaivoista. Penkiltä aloittanut junioriosasto pelasi oman 19-v sarjan divarimatsinsa vain muutamaa tuntia ennen, joten ei heiltäkään voinut odottaa ihmeitä. Korikouvot tuli peliin kolmella Liiga-Kouvojen pelaajan kanssa, jotka ovat pelanneet erinomaisesti alkukaudella.

  • Kunhan vain saamme pelaajat kentälle ja miehet iskuun olemme edelleen sarjan paras joukkue, vakuutti Mannelin.

Seuraava testi tuleekin jo pian, kun jo torstaina Bisons matkustaa Tampereelle Pyrintö Akatemia A:n vieraaksi.

Joukkueiden parhaina pelaajina palkittiin Bisonsin Joshua Wilchcombe 20/9/6 sekä Korikouvojen Tomi Lommi 26/6 syöttöä.

Kuvat Eveliina Toivola