050 542 5430 lokoko@lokoko.fi

Helsingin NMKY – LoKoKo Bisons 70-97 (35-48)

Ennakkosuosikkina kauteen lähtenyt Bisons täytti odotukset ja vei voiton kauden päättävissä finaaleissa. Helsingin NMKY tarjosi kelpo vastuksen, mutta joutui lopulta taipumaan otteluvoitoin 3-1. 97-70 voitolla loimaalaiset pääsivät juhlimaan sarjan mestaruutta ja nousua I Divisioona A:han.

Viime ottelussa Biisonit tosissaan haastanut Namika ei kyennyt torstaina samankaltaiseen esitykseen. Ricky Waxlaxin puuttuessa joukkueesta, oli sen pelitapa paremmin Bisonsin valmennuksen tiedossa. Waxlax kärsi tietojen mukaan jonkinlaisesta alaraajavammasta, mikä esti hänen kaksi viimeistä otteluaan. Waxlax olisi vahvana edunluojana ollut kova apu Namikan paikoin hieman kapeaan rosteriin. Namika ei kyennyt korin alla haastamaan Bisonsia, vaikka onnistuikin ottelun alussa Arsene Towan johdolla hakemaan pisteitä myös korin läheisyydestä.

Viime ottelussa loistanut Tuure Takala oli läpi sarjan vaikea pelaaja Bisons-puolustukselle. Viime ottelussa hurjat 20 pistettä ja 10 syöttöä tehoillut Takalaan saatiin paremmin otetta sarjan neljännessä ottelussa. Vaikka Takala alussa heittikin muutaman vahvan lay-upin sisään, saatiin viime ottelun vahva kaukoheittopeli estettyä mallikkaasti. Takala ei kyennyt toiseen huikeaan heittopäivään, vaan heitti kaaren takaa vaisusti 1/10.

Namikan prioriteetti sarjassa oli pitää tempoa yllä ja pakottaa Bisons 1 vs 1 korikseen. Joukkue onnistuikin siinä ajoittain mainiosti, mutta tällä kertaa Bisons pelasi selvästi paremman vierasottelun ja joukkue oli viime visiittiä valmiimpi otteluun. Bisons vei selvästi levypallopelin 32-51, vaikka joukkueet olivatkin hyökkäyslevypalloissa tasoissa. Ratkaiseva ero syntyi kahden pisteen heitoissa, joissa Bisons oli todella tehokas 34/50 = 68 %. Erityisen kovalla heittopäällä oli Brandon Norfleet joka keräsi mainion 31/10 tuplatuplan. Isot miehet Petteri Ruutiainen, Joshua Caldwell ja Juho-Matti Henttonen tekivät mainiota työtä hyökkäyspäässä erinomaisilla prosenteilla.

Jokaisen jakson nimiinsä korjannut Bisons leikitteli loppuneljänneksellä eron jopa 27 pisteeseen. Ottelu poikkesi sarjan muista peleistä erityisesti virheiden osalta. Viime vierasottelussa pilli soi virheen merkiksi peräti 51 kertaa, katkaistiin peli tällä kertaa vain 26 kertaa. Erittäin iso asia on kun pelaajien annetaan ratkaista tärkeitä otteluita henkilökohtaisilla taidoillaan.

Sarjan voiton myötä LoKoKo Bisons saa mahdollisuuden hakea sarjapaikkaa ensi kaudella tasoa ylempää I Divisioona A:sta. Vastaan asettuu tuttuja joukkueita kuten ToPo, Lahti Basketball, Kristika sekä vanha kiistakumppani FoKoPo. Joukkue tulee pysymään runkopelaajien osalta pikälti samana. Kapteenina menneellä kaudella toiminut Jani Kivinen pelasi tällä erää viimeisen ottelunsa, joten joukkueen kapteenin roolin tarvitaan uusi mies. Kiitos kaikesta Kapteeni-Kivinen ja leppoisia eläkepäiviä!

 

Kuvat Harri Vallila