050 542 5430 lokoko@lokoko.fi

Tänään Helsingissä pidetyssä koriskauden 2018-2019 päätösgaalassa palkittiin Loimaan Korikonkareiden Pekka Levomäki Suomen Koripalloliiton elämäntyöpalkinnolla. Juuri Pekan uutteran ja pitkäjänteisen, vuosikymmenien pituisen työn ansiosta loimaalainen koripalloilu on kehittynyt nykyiselle tasolle.

Pekka Levomäki on usean tuhannen pelin mies. Hän hakeutui koripallon pariin vähän yli kymmenen vuotiaana pelaten ensimmäiset vuodet Ypäjällä ennen kuin siirtyi syksyllä 1980 Loimaalle. Pelivuosia on aikojen saatossa kertynyt viitisenkymmentä ja otteluitakin on toista tuhatta takanapäin.

Loimaan Keskuskoululla luokanopettajana työskentelevä Levomäki on toiminut myös yhtäjaksoisesti 25 vuotta useiden kymmenien Korikonkarien aikuis- ja juniorijoukkueiden valmentajana. Koutsin roolissa pelejä on kertynyt lähes tuhat. Loimaan Korikonkareissa Pekkaa arvostetaankin varmaan juuri kaikkein eniten nykyisen pitkäjänteisen ja jatkuvuuden takaavan junioritoiminnan käynnistäjänä syksyllä 1983.

Pekka on ollut myös yhtäjaksoisesti seuran johtokunnassa  lähes 40 vuotta toimien mm. varapuheenjohtajana ja sihteerinä. Lisäksi hän on puhaltanut koripallotuomarina pelejä 80-luvun alusta lähtien. Koripallotoimitsijan tehtävät ovat myös tulleet Pekalle tutuksi, sillä hän on toiminut pöytäkirjanpitäjänä mm. ykkösdivisioonan ja Korisliigan otteluissa.