050 542 5430 lokoko@lokoko.fi
Lauantaina saviseudun koripalloylpeys LoKoKo Bisons matkasi kylmään pohjolaan, kun joukkueen edessä oli vieraspelimatka Ouluun. Kahdeksan tunnin bussimatka ei hyydyttänyt Bisonsin jalkoja, vaan loimaalaiset hakivat vakuuttavan vierasvoiton lukemin 52-80.

Bisonsin lähtökohdat eivät olleet parhaat mahdolliset otteluun. Aleksis Spyridonidis on edelleen sivussa nilkkavamman vuoksi, hienon kauden pelannut Vesa Heinonen oli sivussa normaalin sairastelun vuoksi, ja kun vielä alkulämmittelyssä Freddie McSwain jr:lla ilmeni ongelmia jalkojensa kanssa, oli Bisonsilta kolme avainpelaajaa sivussa. Onneksi kuitenkin kapteeni Matt Gibson palasi sairastuvalta Bisonsin kokoonpanoon, ja loimaalaiset saivat jalkeille kahdeksan miehen kokoonpanon.

Vaikka Oululla on ollut vaikea kausi, ei heitä silti pidä vastustajana aliarvioida. Kaksi kovaa amerikkalaista Jaycee Hillsman sekä Kai Mitchell pitivät huolen siitä, että Bisons ei varsinkaan ottelun alussa päässyt helpolla. Ottelun ensimmäiset 15 minuuttia mentiinkin käsi kädessä, kunnes Bisons nykäisi yhdeksän pisteen eron pitkälle tauolle lähdettäessä.

Toisella puolikkaalla ei ottelun voittajasta enää ollut epäselvyyttä. Bisons myllytti hyökkäys toisensa jälkeen laadukkaita heittopaikkoja, ja vaikka vierailijat eivät saaneetkaan heittoa tippumaan yhtä hyvin kuin kahdessa viime ottelussa, ei Oululla siltikään ollut mahdollisuutta tosissaan kamppailla ottelun voitosta.

Loimaalaisten tehokkaimpana hääri totuttuun tapaan sarjan paras pelaaja Jalen Canty. Canty tilastoi komeat 30 pistettä, 15 levypalloa ja kolme torjuntaa. Kaksinumeroisille pisteille pääsivät Cantyn lisäksi vahvaa kautta pelaavat Rasmus Marttinen (13p/5s) sekä Juho-Matti Henttonen (13p/8l). Myös Korikonkarien oma kasvatti Eemeli Hollo ylsi toisessa pelissä peräkkäin kaksinumeroisille pisteille, kun mies nakutti 10 pistettä.

Päävalmentaja Mihajlovic oli tyytyväinen joukkueensa esitykseen kokoonpanohuolista huolimatta. ”Alussa näkyi se, että emme ole päässeet kunnolla harjoittelemaan loukkaantumisten ja muiden vaivojen vuoksi. Mutta puolustuksessa teimme hommamme hyvin heti alusta asti. Oulun amerikkalaiset tiesimme vaikeiksi pideltäviksi ja että heidän hidastamisensa olisi avain voittoon. Onnistuimme siinä hienosti koko ottelun ajan. Nyt meidän ensimmäinen tavoitteemme on saada joukkue terveeksi mahdollisimman pian. Lähestymme playoff-kevättä ja on erittäin tärkeää löytää rytmi hyvissä ajoin.”

Bisonsin seuraava ottelu pelataan sunnuntaina 14.2. kun Loimaan Liikuntahallille saapuu vieraaksi Munkkiniemen Kisapojat. Ottelu alkaa kello 17 ja koronarajoituksista johtuen se pelataan tyhjille katsomoille. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä ja selostettuna Ruutu+-palvelusta.