050 542 5430 lokoko@lokoko.fi
LoKoKo Bisons – Helsingin NMKY 108-70 (55-38)

Neljän tasaisen ottelun ja yhtä monen vierasvoiton jälkeen kaikki odottivat ratkaisevasta ottelusta huipputasaista kohtaamista. Viides kohtaaminen kulki koko ottelun ajan Biisonien täydellisessä komennossa, tuloksena kauden paras ja ehjin esitys murskalukemin 108-70.

Pelin alku kertoi Biisonien tahtotilasta kentällä. Fyysisyys ja peliaktiivisuus oli noussut aivan uudelle tasolle. Levypallot menivät heti alussa 9-1 kun Bisons repäisi eroa. Juho-Matti Henttonen jatkoi viime ottelun vahvoja otteitaan ja Marcus White ratkaisi monipuolisuudellaan. Myös penkiltä tuli heti onnistumisia, kun Mikko Jämsä vapautti Petteri Ruutiaisen korintekoon.

Namika sai pelin käytännössä ainoan hyvän hetkensä toisen jakson alussa, kun se yritti vastata Biisonien fyysisyyteen isommalla viisikolla. Pelin pienen notkahduksen jälkeen Bisons alkoi osumaan kaaren takaa kovilla prosenteilla 5/9 =55 %. Aiemmissa peleissä Namikan vastuunkantajia ollut Sakari Salminen oli tällä kertaa vaikeuksissa sisäpelissä. Bisons runnoi palloa alta sisään ja aiheutti Salmiselle illan kolmannen virheen.

Johto kasvoi heti tauon jälkeen 20 pisteeseen Ville Karvosen kolmosella. Biisonien hyökkäyspeli kulki energisesti läpi jakson ja Namikan tilanne kävi mahdottomaksi. Mikko Jämsä puhkoi syötöillään Namikan puolustuksen ja vapautti vuorotellen Ruutiaisen ja Alex Fosterin korintekoon.

Namika ei missään vaiheessa löytänyt aiempien pelien kaltaista vaihetta, jossa he kykenivät vastaamaan Biisonien sisäpeliin ja määräämään ottelun tempoa. Viimeisen neljänneksen hahmo oli huikean jakson pelannut Ville Karvonen. Mies viihdytti yleisöä hurjalla donkilla ja kovalla heittopelillä. Kevätkauden tuskaillut Karvonen oli kuin uudestisyntynyt, kun Bisons marssi ottelun selvään voittoon.

Ottelun parhaana palkittu Juho-Matti Henttonen (20/12/2 torjuntaa) pelasi jälleen huippuottelun. Levypallopelissä nähtiin suurin ero, kun Biisonit veivät levyt 51-26. Joukkuepuolustus toimi erinomaisesti ja korin alla oli entistä tukalampaa. Vaikka Marcus White (30/7/4) oli huipputehokas, eivät onnistumiset jääneet kahden pelaajan vastuulle. Kentällä onnistui jokainen kentällä käynyt pelaaja ja se teki Arttu Mannelinin illasta helpon:

  • Ihan valtava onnentunne jätkien puolesta. Ollaan tehty paljon töitä, mutta en tiedä mistä aiemmat ongelmat peleissä ovat johtuneet. Kevät on ollut kuin ”suolla kävelyä”, mutta nyt joka jätkä näytti että he osaavat pelata tätä lajia aika hyvin, iloitsi Mannelin.

Välierävastustaja ratkeaa huomenna kun Kristika ja Oulun Ynni kohtaavat Turusssa. Mikäli Kristika voittaa, kohtaa se Biisonit. Mikäli Oulu hakee vierasvoiton, on Biisonien vastustaja HBA Märsky.

Kuvat Eveliina Toivola