050 542 5430 lokoko@lokoko.fi

LoKoKo Bisons – Helsingin NMKY 76-81 (39-33)

Huipputasaisen puolivälieräsarjan kolmas kohtaaminen noudatti samaa tasaista linjaa aiempien otteluiden kanssa. Namika pelasi kolmannen jakson hurmiossa (18-32) ja nappasi toisen voittonsa sarjassa lukemin 76-81.

Namika oli tehnyt kokoonpanoonsa jälleen muutoksia, kun viime ottelun tehomies Jesper Granlund oli sivussa ottelusta. Muuttunut kokoonpano ei Namikalla aluksi toiminut, vaan heillä oli suuria ongelmia hyökkäyspelinsä kanssa. Biisonit karkasivat aluksi 7-0 johtoon, kunnes Sakari Laakso rikkoi Namikan nollan. Oman haasteensa ottelun tuomarointiin toi ongelmat pelikellon ja tulostaulun kanssa. Biisonien Mikko Jämsä pudotti pari varmaa koria ja vei joukkueensa 15-9 johdossa tauolle.

Sakari Laakson palloskriinipuolustus alkoi tuottamaan ongelmia toisella jaksolla. Laakso pääsi hetkessä kuumaksi ja laittoi palloa koriin kovilla prosenteilla. Kotijoukkueen valopilkku oli Mikko Jämsä joka pudotti kaikki pelitilanneheittonsa sisään. Sakari Salminen pääsi myös avausottelun vireeseen ja oli tarkkana kaaren takaa. Esko Salonen huudatti kotiyleisöä kovalla kolmosellaan juuri ennen päätösvihellystä.

Kolmas jakso oli synkkääkin synkempi. Laakso jaksoi tehoiluaan ja sai hyvää taustatukea Tuure Takalalta. Namika haki Eboreimen johdolla levypallot, juoksi kenttää ja heitti kolmoset sisään. Bisonsin focus katosi kokonaan: tuloksena helppoja menetyksiä ja Namika siirtyi selvään johtoon.

Viimeisen neljänneksen teema jatkui edellisten kaltaisena. Biisonien takamiehet Salonen ja Jämsä vastasivat tehoista, mutta apuja ei tullu riittävästi sisäpelistä. Petteri Ruutiainen oli tarkka hyökkäyspäässä, sen sijaan muilla oli suuria vaikeuksia. Aiempien pelien tehomies Marcus White oli ongelmissa ja vaikutti Namikan puolustuksessa hieman väsyneeltä. Tuloksena hänellä vain 13 pistettä peräti 8 menetystä. Namika pelasi vahvuuksillaan: se haastoi Biisonit levypallopelissä, juoksi nopeita ja piti kotijoukkueen poissa kolmen sekunnin alueelta. Jotta Biisonit voivat Helsingissä voittaa neljännen ottelun, on korin alla otettava ilmaherruus.

  • Pelasimme huonosti myös Helsingissä kolmannella ja neljännen jakson alussa ja nyt meille kävi samoin. Yritimme löytää siihen muutosta ja pelasimme vain entistä huonommin. Peli oli monella pelaajalla heikkoa tänään. Väsynyttä, pehmeää paitsi Mikolla ja Eskolla. Nyt meidän pitää katsoa tämän ottelun virheet läpi ja voittaa Helsingissä, kommentoi päävalmentaja Arttu Mannelin.

Biisonien parhaana palkittiin Mikko Jämsä (13 pistettä, 4 syöttöä)

Namika johtaa nyt voitoin 2-1 ja ottelusarja on katkolla torstaina Helsingissä. Mikäli Bisons voittaa neljännen ottelun, kohtaavat joukkueet vielä lauantaina Loimaalla.